Suomen osasto
ICOMOSin Suomen osasto ry. on kulttuuriperintöalan kansalaisjärjestö, joka välittää jäsenilleen tietoa sekä tarjoaa mahdollisuuksia solmia asiantuntijayhteyksiä kansainvälisten tieteellisten komiteoiden sekä osaston toiminnan kautta. Osasto ja tieteellisten komiteoiden kansalliset työryhmät järjestävät kulttuurimaiseman, rakennusperinnön ja muinaisjäännösten tutkimukseen, suojeluun ja restaurointiin liittyviä seminaareja sekä tutustumiskäyntejä ajankohtaisiin kohteisiin. Osa seminaareista on kansainvälisiä. Yleensä kaikki tapahtumat ovat maksuttomia.
Suomen osasto toimii pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään alkuvuodesta, aina ennen huhtikuuta. Osaston puheenjohtaja ja sihteerit sekä hallitus valitaan vuosikokouksessa. Kansainvälistä monumenttipäivää vietetään 18. huhtikuuta. Syyskuussa osallistutaan Euroopan neuvoston järjestämän kulttuuriympäristöpäivän tapahtumiin. Hallitus kokoontuu yleensä kuukausittain.
Kansainvälinen ICOMOS perustettiin vuonna 1965. ICOMOSin Suomen osaston toiminta käynnistyi vuonna 1967 opetusministeriön aloitteesta. Järjestö toimi aluksi Rakennustaiteen seuran yhteydessä, mutta järjestäytyi omaksi rekisteröidyksi yhdistyksekseen vuonna 1990. Jäsenmaksujen lisäksi yhdistys saa tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Jäsenmaksuista suurin osa suoritetaan jäsenmaksuina kansainväliselle ICOMOSille. Yhdistys on Tieteellisten Seurain valtuuskunnan jäsen.
Onko sinulla kiinnostavaa aineistoa ICOMOS Suomen osaston historiikkiin?
Kansainvälinen ICOMOS täyttää ensi vuonna 60 vuotta. Kun ICOMOS järjestöä oltiin perustamassa vuonna 1965, puuhattiin myös Suomeen kansallista osastoa. Suomen ICOMOSin alkuvaiheet kietoutuivat myös Rakennustaiteen seuraan. Nykyinen itsenäinen yhdistys perustettiin v. 1988. Osaston historiikissa on tarkoitus tarkastella osaston tapahtumia ja toimintoja organisoitumisen ja perustamisen vaiheista lähtien läpi 1980-, 1990- ja 2000-lukujen valottaen toimintaa ajan rakennussuojelu- ja kulttuuriperintöalan vaiheissa. Järjestön vanhimmat viralliset asiakirjat on jo tallennettu Valtionarkistoon ja uusimpiakin järjestetään sinne arkistoitavaksi. Historiikkia varten tätä aineistoa täydennetään haastattelemalla osaston konkareita sekä keräämällä jäseniltä heidän muistojaan ja valokuviaan. Etsinnässä on vielä kuva-aineistoa, joka on syntynyt ICOMOSin toiminnassa Suomessa tai kansainvälisillä foorumeilla. Yhteydenotot Maire Mattiseen, Margaretha Ehrströmiin tai Kirsti Kovaseen (Maire.Mattinen(at)icloud.fi, Margaretha.Ehrstrom(at)gmail.com, Kirstih.Kovanen(at)gmail.com).
ICOMOSin Suomen osasto ry:n jäsenelle
ICOMOSin Suomen osasto ry:n säännöt
ICOMOSin Suomen osasto ry:n tietosuojaseloste
ICOMOSin jäsenten eettiset periaatteet
Osaston matka-avustusten periaatteet
Osaston toimintasuunnitelma kuluvaksi vuodeksi
Toimintasuunnitelma vuodelle 2024