Osaston myötävaikutuksella Helsingin kaupunginvaltuusto päätti viime keväänä, että Valtioneuvoston linnan korttelin asemakaavaesitys tulee palauttaa uudelleen valmisteluun siten, että ”historialliset arvot huomioitaisiin paremmin joko ensisijaisesti säästämällä purettavaksi esitetty entinen painotalo tai toissijaisesti niin, että uudisrakennus sovitetaan paremmin vanhaan kokonaisuuteen.”
Nyt käsittelyssä olevan, uudistetun asemakaavaesityksen pohjaksi on valittu valtuuston toissijaisena esittämä ratkaisu, joka mahdollistaa painotalon purkamisen ja Valtioneuvoston linnan korttelin sisäpihalle rakennettavan uudisrakennuksen. Osasto on esittänyt Helsingin kaupungin päättäjille esitetyn asemakaavaehdotuksen palauttamista sen jälkeen, kun osaston edustajat olivat keskustelleet asemakaavoittajien kanssa ratkaisun perusteluista.
ICOMOS Suomen osasto esittää, että asemakaavan uudelleen valmistelussa tulisi edellyttää asemakaavoituksen kaupunkikuvallisen ja -toiminnallisen tarkastelun pohjaksi laajempaa maankäytöllistä valtioneuvoston ja ministeriöiden toimitilojen käytön kokonaissuunnitelmaa, jossa painotalo säilytetään.
Mikäli Valtioneuvoston linnan kortteliin osoitetaan lisärakentamista, tulisi asemakaavamuutoksen selvityksissä tulee aidosti pyrkiä suunnittelemaan Painotalon säilyttämistä mahdollistavia, Valtioneuvoston linnan korttelin kulttuurihistoriallista arvoa vaalivaa ratkaisua. Vaikka kehittämishankkeen keskeisenä tavoitteena on hanketoimijoillakin välttää tarpeettomat muutokset kehärakennukselle, asemakaavamuutoksen valmistelun liiteasiakirjoihin ei ole sisällytetty yhtäkään dokumenttia, jossa olisi analysoitu ja arvotettu Valtioneuvoston linnan sisäpihoja ja niiden kulttuurihistoriallista ja rakennustaiteellista arvohierarkiaa.
Painotalon lännenpuoleinen piha-alue yhdistyy linnan Senaatinpuolisen juhlaportaikon näkyminä linnan arvokkaimpaan kokonaisuuteen. Lähtökohdaksi tulee asettaa Valtioneuvoston korttelin länsipihan nykyisen mitoituksen ja laajuuden säilyttäminen sekä Painotalon siihen rajautuvien osien ja julkisivujen säilyttäminen muuttumattomana. Hankeosapuolien tulisi huolellisesti tutkia yhdessä Museoviraston kanssa yhtenä painotalon säilyttävänä vaihtoehtona laajennusosan toteuttaminen Painotalon itäiselle puolelle.
Asemakaavaesitys käsitellään kevään aikana Helsingin kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa.