Arkkitehti Maire Mattinen (1950–2025) oli yksi Suomen rakennussuojelun keskeisistä vaikuttajista. Tehokas, tarmokas ja ystävällinen Maire vaikutti pitkäaikaisesti ja merkittävästi myös ICOMOSin Suomen osaston ja kansainvälisen ICOMOSin toimintaan.
Maire valmistui arkkitehdiksi 1980. Hän perehtyi rakennussuojeluun jo diplomityössään, joka käsitteli puukaupunkien säilyttävää asemakaavoitusta. Hänen teoksensa Puukaupunkien suojelu julkaistiin vuonna 1985. Opettaminen, tutkimus ja Museoviraston arkkitehdin virkatehtävät kulkivat Mairen töissä rinta rinnan. TKK:n arkkitehtiosastolla Maire toimi rakennussuojelun erikoiskurssin vetäjänä sekä yhdyskuntasuunnittelun täydennyskoulutuskeskuksen assistenttina. Hän piti lukuisia luentoja erilaisissa oppilaitoksissa, seminaareissa ja täydennyskoulutustilaisuuksissa. Maire piti opetustyötä tärkeänä, koska Suomessa oli heikosti tarjolla restauroinnin ja rakennussuojelun akateemista täydennyskoulutusta. Hänen aiheensa käsittelivät mm. rakennussuojelua, restaurointia, ekologista rakentamista, riskienhallintaa ja museotoimintaa tarjoten tuoreita näkemyksiä ja yhdistäen monialaisesti tieteellistä tutkimusta ja asiantuntijakokemusta
Maire teki varhaista työtä uusien rakennustyyppien saattamiseksi suojelun piiriin. Työväen- ja teollisuusperinnön vaalimisen vahvistumista hän tutki ja tuki jo 1970- ja 1980-luvuilla mm. Teollisuusperintöyhdistyksessä, joka toimi kansallisena osastona osana kansainvälistä TICCIH-yhdistystä (The International Committee for the Conservation of the Industrial Heritage). Työväenperinne julkaisi Mairen uraauurtavan teoksen Teollisuusympäristöt: teollisuusympäristöjen dokumentointi, tutkimus ja suojelu Suomessa (1985).
1980-luvulla Suomessa ryhdyttiin painottamaan rekonstruoinnin sijaan säilyttävää korjaamista Venetsian julistuksen hengessä. Vuonna 1988 Maire osallistui ICCROMin kursille (The International Centre for the Study of the Preservation and the Restoration of Cultural Property). Monipuolisen toimintakenttänsä ansiosta Maire tunnisti ajankohtaisia näkökulmia yhdistettäväksi rakennussuojeluun ja restauroinnin tavoitteisiin, ja hän ponnisteli väsymättömästi niiden saattamiseksi yleisempään tietoisuuteen.
Virkatyö ja ammatillinen järjestötoiminta
Maire toimi Museovirastossa 1980-luvulta lähtien rakennushistorian osastolla arkkitehtina, restaurointiyksikön päällikkönä, yli-intendenttinä ja osastonjohtajana. Virastolla oli käyttöä Mairen monialaiselle osaamiselle yhdyskuntasuunnittelun, hallinnollisen rakennussuojelun ja restauroinnin parissa. Virastoa työllistivät paitsi puukaupunkien suojelu ja teollisuusympäristöjen merkityksen kasvu myös perinteiset monumentit; kirkot ja linnat ja viraston omat museokohteet. Ekologinen rakentaminen ja kestävän kehityksen ideologian tuominen restaurointiperiaatteisiin olivat Mairelle erityisen läheisiä sekä valtion rakennusperintö. Mairen ”valtioryhmässä” tehtiin vuosikymmenet kiinteää yhteistyötä tiuhaan muuttuneessa hallintoympäristössä Rakennushallituksen, Valtion Kiinteistölaitoksen, Engel Oy:n ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Hän oli myös aktiivisesti ja aloitteellisesti mukana Itämeren alueen kulttuuriperintövirastojen yhteistyössä, joka alkoi 1990-luvun lopulla. Viimeisinä virkatehtävänään Maire toimi Suomenlinnan hoitokunnan johtajana (2011–2014).
Mairen aktiivisuus ulottui myös ammatillisiin järjestöihin. Hän toimi Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn koulutus- ja tutkimustoimikunnassa, eettisessä valiokunnassa sekä vuosina 2019–2021 liittovaltuustossa. Pohjoismaiseen rakennussuojeluhallintoon Maire perehtyi virkamiesvaihdossa Norjassa. Hänelle myönnettiin Suomen Leijonan ja Suomen Valkoisen Ruusun ritarikuntien I luokan ritarimerkit.
Toiminta rakennusperinnön asiantuntijajärjestöissä
Vuodesta 1985 Maire toimi aktiivisesti viidellä vuosikymmenellä sekä ICOMOSin Suomen osastossa että kansainvälisen ICOMOSin useassa tieteellisessä komiteassa. Osaston varapuheenjohtajana hän oli vuosina 1989–1993, puheenjohtajana vuosina 1994–1999, hallituksen jäsenenä useaan otteeseen 2000-luvulla, sekä osaston maailmanperintötyöryhmän jäsenenä 2010- ja 2020-luvulla. Mairen kansainväliset kontaktit ja yhteistyökokemukset rikastivat osaston toimintaa. Hänen asiantunteva tukensa lausuntokysymyksissä oli merkittävä. Vielä kesällä 2025 Maire oli kantava voima osaston Valtioneuvoston linnan painotaloa koskevissa suojelupyrkimyksissä.
Varapuheenjohtajakaudellaan Maire oli mukana toimittamassa artikkelikokoelmaa Rakennettu aika – Built Time ICOMOSin 25-vuotisjuhlan kunniaksi (1993). Maire aloitti tieteellisten komiteoiden työhön osallistumisen kansainvälisestä koulutuskomiteasta (CIF). Hänen puheenjohtajuuskaudellaan julkaistiin koulutuskomitean Suomenlinna-seminaarin yhteydessä teos Conservation Training, Needs and Ethics (toim. Anu Ahoniemi 1995).
1990-luvun lopulla Maire johti toimituskunnan puheenjohtajana Monuments and Sites Finland -kirjan julkaisemista. Teos oli kansainvälisen ICOMOSin toiveesta koostettu englanninkielinen yleisesitys Suomen rakennussuojelun ja restauroinnin tilasta. Teos julkaistiin Meksikon yleiskokousta 1999 varten. Yleisesityksiä oli nopealla aikataululla pyydetty kaikilta ICOMOSin jäsenmailta, mutta vain muutama osasto pystyi siihen.
Kriisien ja riskien hallinta putkahti maailmanpoliittisten tilanteiden siivittämänä aina uudelleen ja uudelleen pohdittavaksi. ICOMOS toimi asiantuntijana vuonna 1954 tehdyn Haagin sopimuksen toimeenpanossa. Sopimus koskee kulttuuriomaisuuden suojelemista aseellisen selkkauksen yhteydessä. Suomi ratifioi tämän sopimuksen vuonna 1994. Pian tämän jälkeen osasto julkaisi yhdessä Suomen ICOMin ja Suomen Unesco-toimikunnan kanssa Kulttuuriomaisuuden suojelu osana kriisityötä teoksen (toim. Anu Ahoniemi ja Minna Perähuhta 1999). Maire kuului myös teoksen Kriisin jälkeen – rekonstruktio? Post-War Reconstruction (2017) toimituskuntaan.
ICOMOSin aineettoman kulttuuriperinnön komitean (The ICOMOS International Committee on Intangible Cultural Heritage) jäsenenä ja Suomen edustajana Maire toimi 2018 alkaen ja uuden Aerospace Heritage -komitean jäsenenä 2020-luvulla.
Maire teki uraauurtavaa työtä rakennetun ympäristön arvottamisen ja 1900-luvun arkkitehtuurin tunnistamisen ja säilyttämisen aloilla mm. julkaisun Dangerous Liasons, Preserving Post-War Modernism in City Centers yhteydessä(toim. Anja Kervanto-Nevanlinna 2001). Maire oli jäsenenä DOCOMOMOn Suomen osastossa.
Museotoiminnan kehittämiseksi Maire teki yhteistyötä ICOMin Suomen komitean kanssa. Hän toimi ICOMin arkkitehtuurin ja museotekniikan komiteassa (International Committee for Architecture and Museum Technique, ICAMT). Museopedagogisen yhdistyksen Pedaali ry:n jäsen hän oli 2010-luvulla.
Maire kirjoitti artikkelin ”Aika merkitsee” kaksikieliseen julkaisuun Rakennussuojelu ajassa, pohdintoja rakennetun ympäristön suojelusta / Building Conservation in our Time : Essays on the Conservation of the Built Environment (ICOMOS Suomen osasto 2014). Luontevasti hän kirjoitti myös rakennussuojelun kehityksestä Arkkitehtuurimuseon 1970-lukua käsitelleeseen julkaisuun Murrosten vuosikymmen (2023).
Eläköidyttyään Maire jatkoi aktiivisesti yhdistystoiminnassa ja ammatillisissa ammatti- ja kansalaisjärjestöissä. Maire innosti ja jakoi rakennussuojelun ja restauroinnin sanomaa verkostoitumalla ja vaikuttamalla useissa järjestöissä. Hän toimi Eduskunnan Arkadia Seurassa, Seurantaloasiain neuvottelukunnassa ja Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon Ystävät DAMY ry:n puheenjohtajana. Maire oli yhtenä kirjoittajana ja asiantuntijana Valtioneuvostolle ympäristöministeriön selvityksessä Kulttuuriympäristöstä elinvoimaa ja hyvinvointia maakuntiin (2018). Kansallisen maailmanperintöstrategian päälinjausten asiantuntijavalmistelijana Maire koordinoi työryhmän työtä. Julkaisu Yhteinen perintömme. Kansallinen maailmanperintöstrategia 2015–2025 ilmestyi opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisusarjassa vuonna 2015.
Maire teki arvokasta ja vaikuttavaa kulttuuriperintötyötä
Laaja-alainen ja ulospäin suuntautunut Maire oli taitava verkostoitumaan ja hän kykeni innostamaan myös muiden ammattialojen ihmisiä restauroinnin ja arkkitehtuurihistorian pariin.
Mairen ura asettui vuosiin, jolloin suojelun ala avartui ja sen välineet kehittyivät. Rakennusperinnön vaaliminen integroitui kaavoituksen ja rakentamisen ohjaukseen. Samalla suojelussa ja restauroinnissa tehtiin uusia avauksia ja aluevaltauksia. Sen tähden oli surullista huomata hyvin edenneen uuden tieteenalan alkaneen rapistua 2000-luvulla rakennusteollisuuden ja taloudellistan paineiden tähden. Tätä epätoivottua kehitystä Maire pyrki aktiivisesti jarruttamaan niin Puistolan kansakoulun ystävissä kuin viime vuosien Purkamatta paras -verkoston toimissa. Mairen kynä oli jatkuvasti teroitettuna ottamaan kantaa ja kommentoimaan alan muutoksia.
Mairen elämän kiinnekohtia olivat aviomies Rande, lapset Oskari ja Maija perheineen sekä terijokelaistalo Kilossa. Omakohtaiset käytännön taidot olivat Mairen avain restauroinnin arvostamiseen ja korjausrakentamisen opettamiseen, ja lähisukulaistenkin talojen korjaamiseen. Kaiken strategia- ja asiantuntijatyön lisäksi Mairella pysyi vasara omassakin kädessä. Maire säteili tahtoa, energiaa ja omistautumista. Hän tiivisti ammattieetoksensa sanoihin: ”Korjaaminen on aina kestävämpi ratkaisu kuin purkaminen ja uudisrakentaminen. Taloudellisesti ja ekologisesti on järkevää hyödyntää olemassa olevaa rakennettua ympäristöä ja välttää tuottamasta turhaa rakennusjätettä”.
Margaretha Ehrström, Kirsti Kovanen, Seija Linnanmäki
Valokuva: Maire Mattinen (oikealla) ICOMOSin seminaarissa Säätytalolla, vieressään Maija Kairamo ja Herb Stovel. Valokuva Maija Kairamon kokoelmasta, kuvaaja tuntematon.