Kansanrakentamisen komitea CIAV
ICOMOSin kansainvälisen kansanrakentamisen tieteellisen komitean CIAVin kotimaan aktiviteetti on viime vuosina rajoittunut sekä tallentavaan tutkimukseen ja sen tulosten esittämiseen että kansainvälisen toimintaverkoston vahvistamiseen. Toimintamuotoina ovat mittausleirit, kenttätöitä esittelevät näyttelyt, aihealuetta esittelevät seminaarit eli ns. ”kinkerit” sekä julkaisut.
CIAVin tutkimushankkeet on järjestetty kesäisin kahden viikon mittaisina mittausleireinä. Osanottajajoukko on ollut kansainvälinen, opiskelijoista professoreihin ja aktiivisti alalla toimivista jo varsinaisen työuransa tehneisiin ammattilaisiin. Mittausleirien valmiit piirustukset on esitelty paikkakuntalaisille ja muille asianharrastajille heti leirin päätteeksi pystytettävissä näyttelyissä. Syksymmällä on järjestetty leiripaikkakunnalla johonkin kansanrakentamisen erityisaiheeseen liittyvä seminaari, joka on tarkoitettu sekä alan ammattilaisille että kaikille aiheesta kiinnostuneille. Lopuksi tutkimustuloksista on koottu julkaisu, joka sisältää laaditut mittauspiirustukset sekä suomalaisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden artikkeleita aiheesta.
CIAVin Suomen edustajana toimii Markku Mattila, e-mail: markku.mattila(at)aalto.fi