Jäsenille

Suomen osaston jäsenyys

ICOMOSin Suomen osasto ry. järjestää jäsenilleen seminaareja ja ekskursioita kiinnostaviin kohteisiin. Jäsenet saavat myös Suomen osaston sähköisen jäsentiedotteen, jossa käsitellään ajankohtaisia kansallisia ja kansainvälisiä alaan liittyviä asioita. ICOMOSin jäsenetuja ovat asiantuntijayhteyksien lisäksi kansainvälinen uutislehti ”ICOMOS News”. Jäsenille lähetetään vuoden alussa kansainvälinen ICOMOSin jäsenkortti, jolla pääsee ilmaiseksi useisiin museoihin sekä kotimaassa että ulkomailla. Jäsenkortilla saa myös alennuksia muiden tieteellisten seurojen julkaistusta.

ICOMOSin Suomen osastolla on noin 200 jäsentä. Henkilö- ja yhteisöjäsenten lisäksi yhdistykseen voi kuulua kannattavana jäsenenä. Henkilöjäsenen vuosimaksu on 55 € (48), kannatusjäsenen 100 € (80) ja yhteisöjäsenen vuosimaksu 250 € (200) – suluissa kansainväliselle ICOMOSille tilitettävät osuudet.

Jäsenyyttä haetaan osaston hallitukselta. Katso lisätietoja sivulta Jäsenille > Hae jäsenyyttä. Hyväksytty jäsenlomake toimitetaan edelleen kansainvälisen ICOMOSin sihteeristön ylläpitämään jäsenrekisteriin.


Jäsenmaksut:

Henkilöjäsenet: 55 euroa/ vuosi
Kannatusjäsen: 100 euroa/vuosi
Yhteisöjäsenet: 250 euroa/ vuosi.

Lisätietoja: Jäsensihteeri Noelia Bejarano sihteeri@icomos.fi

Osaston jäsenelle

ICOMOSin Suomen osasto ry:n säännöt

ICOMOSin Suomen osasto ry:n tietosuojaseloste

ICOMOSin jäsenen eettiset periaatteet

Kansainvälinen jäsenrekisteri

Katso lisätietoja rekisteristä sivulta: Jäsenille > Jäsenrekisteri